7. marraskuuta 2015 klo 10.05

Apteekki reissu tehty. Hain oxamineja, methoprolinia, levolacia ja psorirasvaa. Kun palasin kotiin aivoista katosi matkasta pätkä, ja seuraavaksi olin koti-oven takana. Sanoin Liisalle, että minun on mentävä tarkistamaan veinkö pyörän kellariin. En pysty selittämään tapahtunutta mitenkään. Jo pidemmän aikaa olen huomannut kummallisia juttuja. Unohdan esim. vuosikymmeniä vanhoja rutiineita ja asioita, jotka ovat aina olleet minulle aivan elintärkeitä. Yhtenä aamuna en muistanut laittaa kahvia tippumaan? Ei sellaista kerta kaikkiaan tapahdu tällaiselle kahvinarkomaanille! Toisinaan en tiedä, mitä tyynyä tai täkkiä olen tavannut käyttää viimeiset 15 vuotta nukkuessa. Mistä lienee kysymys? Kun kaikkeen edellä mainittuun vielä lisää omituisen nopeasti entisestään heikentyneen näkökykyni, jatkuvan korvien pirinän, huonontuneen kuulon ja vuosi vuodelta pahentuneet kokovartalo kivut, soppa on valmis. En osaa sanoa, mitä yhteissummaksi pitäisi saada, varsinkin kun oireita on vaikka mitenkä paljon vielä muitakin. Jatkuva ahdistus, kauhutilat, äänet, vatsaongelmat, huimaus, tasapaino-ongelmat ym.
Puhumme kuolemisesta vaimon kanssa liiankin usein, sekin pahentaa oloa. Ymmärrän kyllä, että se on Liisan alitajuinen tapa valmistautua väistämättömään. Kumpikaan meistä ei usko minun elävän kovin vanhaksi, saati pitempään kuin L. Mutta välillä tarvitsisin lepoa tästä saatanallisesta jatkuvasta lopullisen tuhon ilmapiiiiristä, joka leijuu ympärilläni kuin sysimusta raivoava saastepilvi.