7. lokakuuta 2016 klo 9.45

En yleensä sensuroi mitään kirjoittaessani, mutta nyt on pakko. Viime viikkoina minulle on valjennut muutamia niin isoja asioita, että en halua niistä kirjoittaa. Omahoitaja tietenkin perui taas kerran aikani, eikä ole lähettänyt uutta aikaa, vaikka tietää miten pirullisessa tilanteessa olen, ja miten ahdistavia aikoja olen elänyt koko tämänkin vuoden. En tiedä, mitä tehdä. Kaikki vaihtoehdot on auki. Joka tapauksessa minun on reagoitava jotenkin, ryhdyttävä joihinkin toimiin. Mutta mihin? Tätä asiaa ei voi jättää tähän.  Miten käyttäytyä täysin sydämettömien sosiopaattien kanssa, joihin mikään ei vaikuta? Turha vedota oikeaan ja väärään sydämeltään jääkylmiin ihmisiin, joita vähempää ei voisi kiinnostaa mikään muu kuin oma etu, pohjaton ahneus, ja rakkaus omaan peilikuvaan. Rauhallinen järkipuhe, raivo, huuto, suuttumus? Kaikki pois laskuista. Sanon tai teen mitä hyvänsä, vastassa on vain jonkinlainen narsistisen kuiva loukkaantuminen ja ulkoa tarkkaan vuosikymmenien saatossa opeteltu, huonosti näytelty, imelän teennäinen hämmennys mekö muka tekisimme jotain väärää, ettäs kehtaatkin!
Tajusin kyllä, että kaikki viime vuodet oli pelkkää teatteria. Tiesin sen koko ajan, ja varoitin vaimoa monet kerrat menemästä halpaan. Eikä hän koskaan mennytkään. Vaimo näkee ihmisten läpi, kuten minäkin. Mutta pettymystä on vaikea välttää varautuupa siihen miten hyvin tahansa. Ainahan sitä haluaa uskoa kaikkeen ihanaan, kuin Disneyn elokuvissa. Oikeudenmukaisuuteen, yhteisölliseen rakkauteen ja välittämiseen, tasa-arvoon, keijuihin ja menninkäisiin. Mutta kun elämä ei ole satua vaan totta, ja oikeassa elämässä kaikki on ihan vihlovan varmasti perseestä.  Saimme osaksemme kaikenlaisia pieniä palveluksia, lounaita hienoissa paikoissa, lahjoja joita en osannut odottaa, ystävällisyyttä ja teeskenneltyä välittämistä joka oli minulle aivan uutta. Useamman kerran melkein uskoin olevani oikeasti tervetullut. Seurasin alusta saakka koko touhua sisäänpäin hiljaa naureskellen, kuin maailman surkeinta elokuvaa. Varroin vuosien ajan kärsivällisesti, että minkähänlainen loppu tällekin pelleillylle, maailman iljettävimmälle farssille, viedä saadaan.