16. maaliskuuta 2016 klo 9.30

Aivan perseestä tämä aamu. Ensin hörppäsin tulikuumaa kahvia vahingossa ison suullisen, ja poltin pahoin kielen ja huulet. Sen seurauksena unohdin ottaa aamulääkkeet, ja sain rajun paniikkikohtauksen joka ei ollut talttua millään helvetilläkään. Kävelylenkki jäi tekemättä, ja se kyllä harmittaa kun on tosi hieno ilma. Päälle vielä uunilohesta tullut närästys, joka tietenkin pahensi paniikikohtausta entisestään, kun sydän löi jo valmiiksi lujaa. Nyt sitten yrittänyt keskittyä pokeriturnauksiin ja musiikin kuunteluun, mutta ei siitä oikein mitään ole tullut. Tylsää istua sisällä ja tuhlata kaiken aikansa itsensä ja oireittensa tarkkailuun, johonkin muuhunkin voisi elämänsä käyttää. Kun edes kirpputorille taas pääsisi. Tuntuu kuin invalidisoituisin henkisesti vuosi vuodelta pahemmin edelleen, vaikka jo alta parikymppisenä olin aika ajoin täysin toimintakyvytön. Miten vitun pahaksi tämä oikein voi mennä? Aina kun luulen lopullisen hermoromahduksen pohjan tulleen saavutetuksi, sen alta löytyy vielä yksi porras, ja sen jälkeenkin yksi porras, alemmas.
Käytännön asiat on kaikki hyvin, raha-asioita lukuun laskematta. Minulla on paljon eväitä johonkin parempaan, rikkaaseen elämään. Tämän ei tarvitsisi olla tällaista, varsinkaan enää nyt kun olen laihtunut toistakymmentä kiloa. Rohkeutta lisää. Mene päin isoimpiakin aaltoja, pelotta.